Mikko Kokko Mielipiteitä, fiiliksiä.

Kansanedustajien sopeutumiseläkettä voitava leikata!

Eduskunnassa keskustellaan ennen vuotta 2011 eduskuntaan valittujen kansanedustajien sopeutumiseläkkeiden leikkaamisesta tai poistamisesta kansalaisaloitteen pohjalta. Hassua sinänsä että miksi vasta nyt, vaikka perussuomalainen Rami Lehto on tehnyt tästä lakialoitteen jo vuonna 2016. Ilmenneiden moraalisten väärinkäytöksien myötä keskustelu on herännyt nyt mikä tietysti on pääasia.

Sopeutumiseläkettä maksetaan ennen vuotta 2011 valitulle kansanedustajalle joka on vähintään ollut eduskunnassa 7 vuotta hänen eläkeikäänsä asti, mikäli hän ei työllisty. On käynyt väärinkäytöksien myötä ilmi että tämä sopeutumiseläke on niin ruhtinaallinen, että halua työllistymiseen ei kertakaikkiaan ole jos eduskunnasta on pudonnut tai jopa jättätynyt vapaaehtoisesti pois. Nykyistä järjestelmää yllättäen puoltavat vain eduskunnassa olevat, tuohon sopeutumiseläkkeeseen oikeutetut ennen vuotta 2011 valitut kansanedustajat.

Suomessa eläke nauttii perustuslain suojaa. Toisaalta vielä kertymässä oleva eläke ei tätä perustuslakivaliokunnan mukaan nauti ja tämä on mahdollistanut vuosien 2005 ja 2017 eläkeuudistuksissa nuorempien ikäluokkien eläkeleikkaukset. Esimerkiksi nelikymppisellä eläkettä on leikattu 17% ja eläkkeellepääsyikää on nostettu niin, että minimi on 65v ja leikkaamaton eläke on nautittavissa aikaisintaan 67v iässä, vaikka koko työura on maksettu 1990-luvun puolivälissä tappiin noussutta työeläkemaksua.

On täysin absurdi ajatus että ne vanhemman polven kansanedustajat jotka sopeutumiseläkkeen leikkauksia vastustavat vetoavat perustuslakiin. Kun eläke ei ole vielä maksussa, sitä voidaan leikata. Niin on tehty meille tavallisille nuoremmille kansalaisille. Sitäpaitsi sopeutumiseläke ei ole mikään eläke, vaikka sitä sillä nimellä kutsutaankin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

15Suosittele

15 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Juhani Vehmaskangas

Itse pidän mielenkiintoisena pointtina asiassa tänäänkin iltapäivälehdessä uutisoitua juttua: https://www.taloustaito.fi/tyo-elake/Uusi-verosopi...

Eli tavallisen kansalaisen eläke ei nauti samaa suojaa kuin kansanedustajan "hupieläke".

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Vanhempien edustajien "sopeutumiseläke" just on hupieläke ja mulle-sulle etu. Toki nää vanhemmat jäärät ovat uskomattomia, vaikka kokoomuksen 77v edustaja Pertti Salolainen, joka on katkera kun ei saa eduskunnasta lähdettyään ministerieläkettä (nykyministeri saa, Pertti oli joskus 25v+ ministeri).

Joutuu tyytymään vaatimattomaan 4100€/kk eläkkeeseen kun on oikeesti vanhuuseläkkeen piirissä.

Juhani Vehmaskangas

Pitää vaan omata riittävä ymmärryksen kyky lähteä oikeaan aikaan pois :-D

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #3

:D, mikähän Perttiin esmes meni kun halusi jatkaa 78v ikään asti (jäänee pois ensi vuonna)

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Voi voi pienet on ajatukset kun kateus valtaa pään. Sopeutumiseläke on ex kansanedustajan turva ja tuki eduskunnasta poisjäännin jälkeen syystä tai toisesta.
Kansanedustaja on umpiröyhkeyden ja ilkeyden kohteena median, blogistien ja kommentoijien toimesta ei ole ehkä henkisesti kykenevä vapaille työmarkkinoille siksi on sopeutumiseläke luotu turvaamaan elämän jatko.
Joka asiassa on ylilyöntejä mutta ei siitä kaikkien pidä kärsiä

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Niin, ennen vuotta 2011 valittujen edustajien tuki ja turva. Kuten vaikkapa erään vihreiden Anderssonin, lähes ikäiseni naisen joka elää sopeutumiseläkkeellä (4000€/kk) eläkeikään asti keskittyen itseensä ja perheeseensä. Tai mitä näitä muita on, Suvi Linden jne.

Vuoden 2011 jälkeen valitut edustajat saavat maltillista sopeutumisrahaa. Tippuvat, tai jäävät pois, ihan sama.

Juhani Vehmaskangas

Periaatteessa jokaisella ex-edustajalla on mahdollisuus toimia kuten "pupu söpö" toimii. Miksi eivät niin tee? Sopeutumiseläkettä 35v. no joo, oli pätevä, ja on, mutta missä?

Täydennys:
Pupu Söpö ei saa eläkettä vaan pyörittää hyvin menestyvää firmaa. Eräs muu sen sijaan on ollut sopeutumiseläkkeellä 35v.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #7

No aika moni Pupu Söpö on paitsi nauttinut sopeutumiseläkettä, niin pyörittänyt firmaa ja ulosmitannut pääomatuloja palkan sijaan. Koska jos saisi palkkaa, ei saisi samalla tavalla sopeutumiseläkettä.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Seppo Simonen: "Kansanedustaja on umpiröyhkeyden ja ilkeyden kohteena median, blogistien ja kommentoijien toimesta ei ole ehkä henkisesti kykenevä vapaille työmarkkinoille siksi on sopeutumiseläke luotu turvaamaan elämän jatko."

No, ehkä sitä voi joku noinkin ajatella, mutta on aika epäuskottavaa ajatella, että meidän kansanedustajiemme joukossa olisi noin avuttomia ihmisiä, että heidän olisi pakko jäädä jo nuorina lopullisesti "sairauseläkkeelle"? Kateuskortti on vähän liian helppo lyödä aina pöytään, jos ei muuta fiksua keksi sanoa:)

He, jotka pääasiassa ovat kutenkin hyvin koulutettua väkeä ja muutenkin kansamme parhaimmistoa, joilla mahdollisuudet jatkotyöskentelyyn monilla aloilla olisi myöhemminkin mitä parhaat. Eri asia on jos muut työt eivät vain kiinnosta. Ja on parempi jäädä kotiin vain oleilemaan, kuten monet muutkin tekisivät, jos siihen annettaisiin taloudellinen mahdollisuus.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Kansanedustajan menetetystä vapaa-ajastaan hän ei saa ansiopalkkaa, vaan Palkkion. Kertyykö palkkiosta eläkettä?

Hiukkasen pallohukkaisena kyselen.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Karkeasti OIKEAA eläkettä kertyy 4v kansanedustajan pätkästä 1000€/kk. Eli ihan hyvin kertyy.

Juhani Vehmaskangas

Suhteutettuna palkkaan hiton huonosti, jos noin on.

Juhani Vehmaskangas

Aikoinaan palkkioista kertyi eläkettä. Nykyisin ei enää kerry. Tuolloin kun laki tuolta osin muuttui niin muistelen, että kävin niin, että siihen mennessä palkkioista kertyneet eläkkeet maksettiin kertasuorituksina pois.
-varma en ole, saatan olla väärässä. Joku palkkioita saanut korjannee jos syytä?

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Nykyään se menee niin, että 4v eduskunnassa kerryttää eläkettä karkeasti 1000€/kk. Eli jos istut 16v eduskunnassa, saat siitä duunista 4000€/kk eläkettä.

Karkeasti.

EDIT:
Kun pääset eläkkeelle siis, ei sopeutumiseläkettä.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine Vastaus kommenttiin #12

Ok, eli tuon päälle vielä sopeutumiseläke. Millä nimikkeellä tämä tuhannen euron eläke kulkee, onko se kansaneläke?.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #13

Siis sopeutumiseläkettä voi saada "vain" eläkeikään asti. Sitten pyörähtää eläke kehiin.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine Vastaus kommenttiin #14
Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Kansanedustaja Stefan Wallin: "Jos viilauksia tulee, ne eivät perustu toriparlamentin vaatimuksiin." #kansalaisaloite #sopeutumiseläke

Ei sillä, mies on vielä nuori ja voi nauttia ison osan elämästään sopeutumiseläkkeen piirissä jos päättää jättää eduskunnan.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Seurasin eilen kansanedustajien sopeutumiseläkkeestä käytyä keskustelua. Stefan Wallin ilmoitti jäävänsä pois, mutta hänellä on ilmeisesti työpaikka jo tiedossa. Hänellä oli paljon perusteluja siihen miksi soputumiseläke pitäisi säilyttää.

Kesksutelussa keskeiseen asemaan nousivat osaketulot, joista ei sopeutumiseläkelakia säädettäessä ollut vielä tietoakaan. Esille nousivat myös eläkkeellä olevien mahdollisuudet tehdä työtä osaaikaisesti ja nostaa silti sopeutumiseläkettä. Näin suunnittelemalla jokunen on onnistunut saamaan isomman kuukausittaisen ansion kuin olemalla oikeasti töissä, vaikka pappina tai sairaanhoitajana. Aina on ihmisiä, jotka osaavat laskelmoida.

Missä lopulta päätetään sopeutumiseläkkeen muutoksista? Torkokoukset eivät ole oikea paikka. Moni toi puheenvuorossaan esille myös sen, että kansanedustajien koko palkka ja eläkejärjestelmä pitäisi uusia. Ei vastaa tämän hetken tasoa. Ehkä tästä koituukin isompi hyöty kansanedustajille kuin kansa edes osaa ajatella.

Eduskunnan hallinnossa toimivilla lie myös jättieläkkeet, mutta eivät ne ketään puhuta.

Käyttäjän tepimast kuva
TEUVO MAST

Niiden pitäisi tehdä samoin töitä kuten joutuu työtönkin jos et tee et saa sopeutumis eläkettäsi siitä vois leikata ensin puoleen ja sitten neljännekseen
Samoin sopetumisen pituus kuten työttömiltä on leikattu ansio sidonnaisen päiviä niin max sopetuminen olisi vuosi ei yhtään pidempään . terv tepivaari

Käyttäjän lievakipu kuva
Mikko Kolkkanen

Kun päättäjät tänään kävivät nostamassa profiiliaan videoidulla kyselytunnilla..... Josta ei ollut mitään hyötyä. Ja jäljelle jääneet itkivät tulevaisuutensa puolesta.

Nosti esiin muutamankin kysymyksen...

Miten kyseiset päättäjät perustelevat leikkauksia työttömille jos omista leikkauksistaan ovat huolissaan?
Miten he edes kehtaavat omilla ""Eläkkeillään"" olla sitä mieltä että he ovat vähemmistössä?

Kuvottavaa pelleilyä.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Meillä on toimiva työttömyysturva järjestelmä. Ei minun mielestäni tarvita mitään erikoisratkaisuja. Samat oikeudet kuin muillakin. Ei tarvita yhteisin varoin maksettua positiivista syrjintää.

Muutenkin Wallinin puheet palkkauksen laahaamisesta jäljessä ja edustjien surkeista tulevaisuuden näkymistä edustjan uran jälkeen kertovat hänen elävän jossain aivan eri ulottuvuudessa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, paitsi siat jotka ovat tasa-arvoisempia.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Kuuntelin eilen eduskunnan keskustelua aiheesta ja kyllä tulin miettineeksi kuinka moni puhevuoron käyttäjä oli selvääkin selvemmin omia etujaan puolustelemassa. Noiden mainittujen puhujien mielestä he ovat ansainneet saada jatkossakin ko. sopeutumiseläkkeen. He siis olivat heitä joille tuo oikeus on nyt. Joidenkin esittämät perustelut palkkauksen pienuuden ja lomien käyttäminen kansalaisten tapaamisiin olivat suorastaan naurettavia. Palkkioiden maksaminen on eri asia kuin työttömyyskorvausperusteet ja saadun korvauksen määrä.

Ensinnäkin kyse ei todellakaan voi olla eläkettä eduskunnasta poisjäädessään syystä tai toisesta poislukien aidon eläkepäätöksen. Kysehän on aikoinaan tarkoituksena turvata työttömyyskorbays työttömäksi jääneelle edustajalle. Tästä johtuen ei myöskään perustuslaki voi olla esteenä ko. sopeutumiseläkkeen maksamisen. Pudonneiden kansanedustajien on tultava työttömyyskorvauslain piiriin aivan samoin kuin muutkin kansalaiset ja samoin ehdoin.

Sopeutumisraha olisi myös otettava mukaan työttömyyskorvauslain piiriin. Nimillä kikkailu etujen luomiseksi kansanedustajille ei voi olla perustuslain mukaista toimintaa. Varsinkaan kun itse pääsevät kikkailua suorittamaan.

Vielä tulisi ilman muuta huomioida pudonneiden kansanedustajien kohdalla monilla olevan virkavapaus virasta, johon heillä on oikeus palata eduskunnasta poistumisen jälkeen ja kuitenkin moni pudonneista ei ole ottanut vastaan tuota "levossa" ollutta virkaansa vaan jäänyt suuremman sopeutumisrahan turvin työttömäksi tai osatyöttömäksi (mennytkin vain osa-aikaiseen työhön) ja nauttimaan ennen aikaista eläkettä, eikä suinkaan mihinkään työkyvyttömyyden todistamaan päätökseen nojaten. Miten ihmeessä tällaista on voitu edes hyväksyä sopeutumiseläkkeen maksuperusteeksi? Näin on kikkailtu eläkenimityksellä kutsuttua työttömyysrahaa joåa vuosikymmeniä veronmaksajien kustannuksella ruhtinaallisin korvauksin.

Miksi sitten tämä tuotiin esiin vasta viime vuonna? Ilmeisesti siksi, koska medioissa asiassa nostettiin kova rummutus ja ihan aiheesta. Tämä kuvastaa sen miten varsinkin "vanhar" kansanedustajat ovat olleet ajamassa omia etujaan väärin nimitetyllä edulla (sopeutumiseläke=työttömyyskorvaus), vaikka PS oli jo vuonna 2016 jättänyt lakiesityksen ilman vastakaikua. Mediassahan tämä nousi esiin ennen puhemies Lohelan eduskunnassa esille nostamista. Ansio on luettava tästä medialle, jos se jollekin taholle on annettava.

Nyt vain on mielenkiintoista seurata onko kansanedustajilla perustuslaillisesti aito tahto saada kaikki kansalaiset työttömyyden vallitessa samalle viivalle.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

"Nyt vain on mielenkiintoista seurata onko kansanedustajilla perustuslaillisesti aito tahto saada kaikki kansalaiset työttömyyden vallitessa samalle viivalle." enpä tuohon usko. Sen verran erityisinä ihmisinä tuntuvat pitävän itseään. Yksi esiintynyt piti eduskuntateatterissa työskenelyä vaativampana kuin metsurina tekemäänsä työtä. Ehkä siinä tökkäsisikin vastakkain miehen alempi koulutus ja tottumattomuus tiedon käsittelyyn, jota tietysti eduskunnassa on paljon. Mietinkin miten eri aloja arvostetaan. Kansanedustajat korostivatkin oman työn arvostusta yhtenä keskeisenä tekijänä, mutta onko siltä pohjalta maksettava tekijöille joka suhteessa enemmän kuin muille?
Työaika kysymykset nousivat myös esille, pitkistä vapaistakin puhuttiin.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Irja, olen miettinyt eilistä keskustelua ja juuri noiden edustajien puheita työn arvostuksen huomioimista. Sitä vaan en ymmärrä miksi arvostaminen tulisi huomioida eläke-etuna jota maksetaan ennen eläkkeen saamisen perusteita, kuten perustuslain mukaan muitakin kansalaisia kohdellaan. Työpaikan arvostus tapahtuu palkkauksen/kansanedustajan kohdalla palkkion muodossa muine etuineen. Kokonaispalkkion määrässä on otettava huomioon kaikki saadut edut eli palkkio+veroton kulukorvaus+loma-ajan pituus+muut luontoisedut.

Työttömyyskorvaus ei ole työn arvotukseen liittyvää muutoin kuin ansiosidonnaisena työttömyyskorvauksena (veronalaisesta palkasta). Työttömyyskorvaus voidaan ihan hyvin kohdistaa koskemaan kansanedustajien palkkiota. Siis samoin perustein kuin muitakin kansalaisia aktiivimalli huomioiden.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Tänään ilmestyneessä KESKISUOMALAISESSA oli mielenkiintoinen koko sivun juttu kansanedustajien sopetumiseläkkeestä ja siitä käydystä eilisestä lähetekeskustelusta eduskunnassa. Lehti oli selvittänyt keille oli maksettu helmikuussa 2018 sopeutumiseläkettä tai -rahaa. Selvityksen mukaan 31:lle entiselle kansanedustajalle sitä oli maksettu. Saajista 10 oli demareista, 9 kokoomuksesta, 3 keskustasta, 2 vasemmistosta, 2 vihreistä, 2 rkp:sta, 2 kd:sta ja 1 ps:sta.
Näin ollen en ihmettele sitä ettei lähetekeskustelu vanginnut suurta määrää kansanedustajia suureen saliin, ei varsinkaan demareita. Voi kysyä, miksi demarit Antti Rinteen johdolla eivät yrittäneet ottaa tästäkin asiasta poliittisia irtopisteitä kevään 2019 eduskuntavaaleihin. Nyt siihen olisi ollut oiva tilaisuus.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Ei todellakaan ollut Rinne keräämässä irtopisteitä, eikä kyllä kokoomuksestakaan kovinkaan innokkaasti. Keskustasta vasemmistoliitosta ja rkp:stä sen sijaan oli suorastaan häkellyttäviä puolutuspuheenvuoroja sopeutumiseläkkeen perusteluksi.

En lähde niitä tässä erikseen ruotimaan vaan jokainen voi lukea oheisesta linkistä ko. puolueiden edustajien käyttämiä puheenvuoroja, joista nuo kolme erottuivat selvääkin selvemmin muista. Nuo puheenvuorot olivat omasta mielestäni täysin moraalittomia, eikä kestäviä perusteluja sisältäviä.

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiako...

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Sopeutumiseläkkeet tulisi poistaa samantien, koska ne toimivat demokratiaa vastaan. Kansanedustaja saa mandaatin yhteisten asioiden hoitamiseen kansalaisilta, sen perusteella mitkä ovat hänen vaalilupauksensa ja poliittiset linjauksensa. Nyt kun kansanedustaja pettää äänestäjänsä, muuttamalla poliittisia linjauksiaan vaalien jälkeen ja äänestäjät hylkäävät kyseisen kansanedustajan, siten ettei tämä pääse uusimaan mandaattiaan seuraavissa vaaleissa, niin sopeutumiseläke ikään kuin palkitsee entisen kansanedustajan demokratian vastaisesta toiminnasta ja äänestäjiensä pettämisestä.

Siksi kansanedustajan tulisi olla täysin samalla viivalla työttömänä, kuin tavallisenkin kansalaisen. Vain näin demokratia toimisi siten kuin sen kuuluisikin toimia.

Joku Stefan Wallin, joka pienen ruotsinkielisen eliittivähemmistön edustajana on saanut koko ikänsä nauttia pienen eliittivähemmistön etuja, on täysin väärä henkilö ottamaan asiaan edes kantaa. Samoin koko eduskunta tulisi jäävätä käsittelemästä omaa asiaansa, asia pitäisi päättää kansalaisten kesken. Eiväthän nämä meidän edustuksellisen demokratian päättäjät, halua toimia oikean demokratian mukaisesti, koska siitä ei saa henkilökohtaista hyötyä.

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen

Tuossa mietin että miten soputtamis eläkkeen poisto ja esim. Kahden kauden maksimi edustajapaikka lisäisivät sitä että peippailtaisiin vallassa olon aikana enemmän myöhempiä duuneja ja miten tämä vaikuttaisi edustajien toimintaan kun tehtäisiin lehmänkauppoja. Sulle laki, mulle hyvä eläkevirka.

Käyttäjän AnttiOllikainen kuva
Antti Ollikainen

Kansanedustajalle ei kuulu mitään sen enempää etuja kuin tavalliselle kansalaiselle. Eläkkeitä on leikattu ja eläkeikää nostettu ja kaikista köyhimpien ihmisten etuisuuksiin on puututtu. Mikään perutuslaki ei ole ollut esteenä silloin kun köyhiltä on leikattu! Eduskunta ei ole millään tavalla korjannut asiaa vaikka Suomea on huomatettu liian alhaisesta sosiaaliturvasta. Tämä hallitus ajaa vain eliittien asiaa ja sillä sipuli!

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Suomen kieli on tunnetusti kieli, jossa jokaisella sanalla on oma merkityksensä. Se on samalla merkki kansan älykkyydestä, joka tuntuu olevan kaiken aikaa häviämässä. Sopeutumiseläke on yksi esimerkki siitä, jossa eläkettä voidaan maksaa ihmiselle ilman siihen oikeuttavaa eläkeikää.

Sopeutumiseläke voitaisiin poistaa ja laatia sen tilalle laki sopeutumattomuuseläkkeestä. Vielä työiässä oleva entinen kansanedustaja ei käsitykseni mukaan voi nauttia sopeutumiseläkettä, jos hän ei tunnu sopeutuvan normaaliin työelämään. Se on merkki sopeutumattomuudesta. Sopeutumattomuuseläke uusilla voimakkaasti karsituilla ehdoilla olisi hyvä ratkaisu tähän ongelmaan.

Käyttäjän jonirikkola kuva
Joni Rikkola

Sopeutumisläkettä pystytään leikkaamaan tai se voidaan poistaa perutuslain yhdenvertaisuuspykälän perusteella. Ellei voida, on se ulotettava koko kansaan.

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Suomessa on lukematon määrä erilaisia yhteisöjä ja liikeyrityksiä joilla on omanlaisensa eläkesopimuksensa. Eduskunnassa kansanedustajilla on omanlaisensa eläkesopimus.
Eipä taida perustuslain yhdenvertaisuuslaki tähän yltää ja onhan meillä perustuslakivaliokunta joka määrittää asian tarvittaessa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Onhan se rapauttavaa jos poliitikon ura huipulla nostaa poliitikon lopuksi iäkseen etuoikeutettuun asemaan. Tuollainen aiheuttaa vihaa politiikkaa kohtaan.
Normaali eläkekertymä on sekin heillä tukeva.

Toimituksen poiminnat

Sivut