Mikko Kokko Mielipiteitä, fiiliksiä.

Perussuomalainen on aito ihminen

Persuja on alentuvasti kuvailtu möläyttelijöiksi ja huonosti käyttäytyviksi ihmisiksi.

Kallion punavihreä miesfeministi tai Tampereen yliopiston tonttutieteen dosentti on saattanut tärisevän baskerinsa alta myös luonnehtia puoluetta rasistiseksi ja fasistiseksi natsiporukaksi. Itseään jalustalle nostavilla paremmilla ihmisillä kuplat ovat paksuimpia.

Havaintojeni mukaan perussuomalaiset ovat tavallisia ihmisiä ja kokonaisuudessaan erinomainen leikkaus suomalaista sielunmaisemaa. Tämän lisäksi puolueessa erittäin harva on kultalusikalla kasvatettu poliittinen broileri kuten useassa toisessa puolueessa on tapa tuottaa poliitikkoja. Tämä luonnollisesti näkyy tavassa tehdä politiikkaa, eli politiikan broilerikoulun selkärankaan iskostettujen askelmerkkien sijaan politiikkaa tehdään ihmisläheisesti ja eletyn elämän kokemuksella. 

Paljon on puolueessa näitä uusien kansanedustajien Sannan, Marin ja Sheikin kaltaisia oikeaa elämää iloineen, säröineen ja suruineen eläneitä ja nähneitä aitoja ihmisiä poliittisten pahvikuvien sijaan.

 

"Alkoholistiperheen lapsi Sanna Antikainen, 30, asui nuorena lastenkodissa - nousee nyt kansanedustajaksi: ”Tämä on tunteellinen hetki”

 

"Lempinimestään huolimatta Sheikki ei ole kotoisin satumaisten rikkauksien keskellä. Päinvastoin. Konttoristina työskennelleen yksinhuoltajan pojan kouluvuodet eivät olleet menestystarina, vaan täynnä adhd-oireilua ja koulukiusaamista. Kun peruskoulun ovi meni kiinni, todistuksessa oli vähemmän mairitteleva 5,3:n keskiarvo"

 

"Tytär Jenna, 23, ei puhu eikä liiku: Uusi kansanedustaja Mari Rantanen taistelee vammaisten puolesta, ja nyt meni viimeinenkin henkireikä – ”Olemme Esperin tilanteen uhreja”"

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (39 kommenttia)

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Kyllä kaikki kansanedustajat ja politiikassa mukana olevat ovat aitoja ihmisiä. Puoluekannasta riippumatta. Iloineen ja suruineen.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

No ilmiselvästi näin, mutta persut on havaintojeni mukaan korostetusti tulleet politiikkaan suoraan elämästä, eivät kasvaneet sinne nuorisojärjestöjen broilerikoulun kautta.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

"Kyllä kaikki kansanedustajat ja politiikassa mukana olevat ovat aitoja ihmisiä ... iloineen ja suruineen"

Niillä vihreiden uusilla kansanedustajatytöillä taitaa kaikilla olla samat ilot ja surut: ilmastonmuutos ja feminismi.

Ainoa elämänkokemus: lisää rahaa opiskelijoille!

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Voi kuinka väärässä oletkaan. Yleisesti ottaen ennakkoluulojen kautta maailman hahmottaminen on aikalailla huono valinta. Useimmilla kun ne ennakkoluulot osuvat oikeaan aika harvoin.

Jos jostain haluat alkaa, niin ota selvää vaikkapa Maria Ohisalon taustasta ja mieti sitä miten se sopii mielikuvaasi (oma ennakkoluuloni toki on, ettet halua millään tavoin ottaa vastaan mitään mikä kumoaisi asenteitasi - mutta kenties olen väärässä).

Jotta tämä olisi mahdollisimman helppoa annan vielä linkinkin: https://kotiliesi.fi/ihmiset-ja-ilmiot/yksivuotisp...

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi Vastaus kommenttiin #17

... Puhuin niistä UUSISTA naispuolisista.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #18

Ohisalo on yksi uusista eduskuntaan nousseista. Keitäköhän sitten tarkoitat? Kävisikö fysioterapeutti Noora Koponen, uusi espoolainen kansanedustaja. Joka tuli politiikkaan sitä kautta että hän kävi ajamaan oman erityslapsensa oikeuksia opiskeluun?

Vai joku muu? Ongelma on, että niputit nämä jo yhteen ryhmään joten olisi vähän kummallista jos kävisit nyt karsimaan tyyliin: "ei en oikeasti tarkoittanut häntäkään, enkä häntä..."

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi Vastaus kommenttiin #20

... Juu, myönnän: Ohisalo on jo niin "vanha" nimi, en tiennyt että hän on uusi.

-- Mutta muuten ... et voi olla tosissasi!

Kärjistäen: näille oma subjektiivinen maailma on koko todellisuus.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #21

Itse vain satun tuntemaan ehkä puolet näistä uusista henkilökohtaisesti ja täytyy todeta, ettei kommenttisi vaikuttanut lainkaan osuvalta. Vaikutti vahvasti siltä, ettet todellakaan tiedä millaisia ihmisiä vihreiden listalta on tullut vallittua, mitä kukin on elämänsä aikana tehnyt ja kokenut ja mitä he ajavat. Joten miksi muuksi tuota pitäisi kutsua kuin perusteettomaksi ennakkoluuloksi?

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi Vastaus kommenttiin #24

Alaikärajaksi vaalikelpoisuuteen pitäisi asettaa 40 vuotta.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Juu, näitä on joka puolueessa ja se on hyvä asia.

Jätän kuitenkin sanomatta se yhden totuuden, mikä on perussuomlaisen puolueen linja. :)

Joskus ihminen eksyy, ja joutuu ihan väärään seuraan, se on valitettavaa.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Persujen linja on hiljattain valmistuneissa ohjelmissa ja toivottavasti Ritala on ne lukenut. Erittäin asiaa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Puolueiden ohjelmat ovat satukirjoja, joita kirjoitataan aika ajoin, kun ei muuta keksitä.

Äläkä unohda niitä ihan ansiokkaita persuja myös pois listalta, kuten Ano Turtianen, Teuvo Hakkarainen, Sebastian Tynkkynen, Olli Immonen ym.

Ja varsinkaan älä unohda perussuomalaisia nuoria, sillä siellä se perussuomalaisuuden ydin näkyy parhaiten.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #5

Perussuomalaisten ohjelmat ohjaavat perussuomalaista politiikkaa.

Toisaalta pahoinpitelystä tuomion saanut istuu tällä hetkellä Helsingin pormestarina. Erään toisen puolueen kansanedustaja sai hyvän äänimäärän vaaleissa nousten eduskuntaan vaikka vyöllä on luottamusaseman väärinkäytöstä ihan vankeustuomio.

Hallitustunnustelijana toimii mies millä omat ja vieraat rahat meivät vähän sekaisin jossain vaiheessa.

530 000 ihmistä äänesti perussuomalaisia ja joukossa on toden totta erittäin erilaisten taustojen omaavaa porukkaa, paljon heterogeenisempi sakki kuin vaikkapa vasemmistoliitolla.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Baskerin alla tärisevä tonttutieteen dosentti, kallion mies feministi ja kultalusikalla syötetty poliittinen broileri. Joku edellämainituista pelleistä voi ihan syystäkin pitää persuja möläyttelijöinä ja huonosti käyttäytyvinä ihmisinä.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Kyllä kyllä, tämä viitattu vasemmistodosentti käyttää vieläkin rankempia ilmaisuja kuin tonttutieteen dosentti.

Itsehän olen ihan tosi hyvä esimerkki huonosti käyttäytyvästä ihmisestä.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Käyttääkö hän yhtä rankkaa kieltä, kuin muinaiskirkkoslaavin tohtori?

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Blogisti tykkää käyttää wanna-be kirjoittajana värikkäitä ilmaisuja.

Tietenkin tarkoitin näillä ilmaisuilla Kalliossa suojattua aikuisuutta sekä etuoikeutettuna kasvanutta korkeasti tasa-arvon ongelmia tiedostavaa naisasiamiestä, tamperelaista filosofian apulaisproffaa sekä poliittisen nuorisojärjestön kautta poliikkaa koko ikänsä työkseen tehnyttä henkilöä, jolla on tähän ollut taloudellisesti mahdollisuus.

Käyttäjän jussikangasluoma kuva
Jussi Kangasluoma

"Blogisti tykkää käyttää wanna-be kirjoittajana värikkäitä ilmaisuja."

Joku voisi pitää sitä möläyttelynä ja huonona käytöksenä.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Mä tykkään persujen toimintavoista. Ehdokas valitaan Eduskuntaan ja heti sen jälkeen hän on ehdokkaana eu-vaaleissa. Persuja äänestäneiden kuluttajansuoja on aika heikko.

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

#10

Onneksi tämä rajoittuu vain persuihin, ettei ole levinnyt muihin puolueisiin.

Olisi kauheaa huomata paremmissa puolueissa tällaista kuluttajasuojan madaltumista

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Juu ihan hirveetä. Ja ihan kamalaa jos äänestäjä ei osaa itse arvioida kenelle äänensä antaa.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Mutta onneksi persut on erilainen, mooraalisesti korkeatasoinen puolue. Toisin kuin vanhat puolueet.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #14

Jos haluat noin luonnehtia niin sinulla on oikeutesi, minä en luonnehtisi noin enkä ole väitteesi kanssa samaa mieltä.

Käyttäjän niklaschristianrenner kuva
Niklas Renner

#10
Oletko todella näin tietämätön eri puolueiden ehdokasasettelusta ensivaaleihin, vai mitä luulet hakevasi takaa kommentillasi?

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

:D hyvä kirjoitus ja kommentit kruunaa. Joillekin se merkkaa kun täräytetään polvien alapuolelle :D

Käyttäjän andreas kuva
Andreas Pyy

"Persuja on alentuvasti kuvailtu möläyttelijöiksi ja huonosti käyttäytyviksi ihmisiksi."

Ehkä siksi koska hyvin suuri osa on niitä. Jos katsoo kaikkia netin foorumeita ja kommenttiosioita joissa persut huutavat EU:n silmitöntä pahuutta ja raivoavat kuinka eri mieltä ovat ovat häiriintyneitä maanpetturikommareita ja kuinka kaikki on maahanmuuttajien syytä, niin ei tuollaisesta melskaamisesta mitään älyllistä kyllä jää käteen.

Tyypillinen persujen toimintatapahan on se että he haukkuvat kaikkia muita ties millä eri nimillä ja sitten kun joku antaa samalla mitalla takaisin niin purskahdetaan itkuun, aletaan uhriutumaan ja teeskennelläään itse viatonta, mikä on tyypillinen koulukiusaajien toimintatapa. Ja jos persujen äänestäjät äänestävät Teuvo Hakkaraisen kaltaisia juoppoja ja aggressiivisia naistenahdistelijoita eduskuntaan, niin on ihan oikeutettua kyseenalaistaa perussuomalaisten älyllisyys.

Käyttäjän heikkihyotyniemi kuva
Heikki Hyötyniemi

Hakkaraisen äänestäminen on varmin tapa ärsyttää suvaitsevaisia.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Pitää kyllä itse olla tosi ärsyyntynyt, jotta voi pitää Hakkaraista sopivana ärsyttäminen välineenä.

Käyttäjän juholeppanen kuva
Juho Leppanen

Onko poliittisen järjestelmän tarkoitus siis ärsyttäminen? Ei yhteisten asioiden hoito?

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

A.P:"..ei tuollaisesta melskaamisesta mitään älyllistä kyllä jää käteen."

Jos yllä oleva oli paras esimerkki omasta annistasi tälle foorumille ja kenties muillekin, niin en ihan lähtisi keulimaan.

Käyttäjän JarmoHenttonen kuva
Jarmo Henttonen

Andreas Pyy. Täyttä sontaa latelet, itse juuri näytit minkälaistakieltä perussuomalaisten vastustajat käyttävät, itse olet siinä etujoukoissa.

Käyttäjän seppopmuurinen kuva
Seppo Muurinen

Olisikohan nyt todella niin ja totta että viimein on läpileikkaus koko kansasta,jota edustaa 200 kans.edust.- elämän eri lähtökohdista - ilman sitä kuuluisaa perittyä kultalusikkaa.

Kansalaiset valitsevat ja jupinat pois.

Onnittelut uusille valituille kans.edust. !

ps. Toisekseen jos jossain on sovittu ennalta hallituskokoonpano,se on äänestäjien aliarvioimista kuin putoaa jopa pohja toimivasta demokratiasta,sillä tässä äänestystuloksesta ei kellään ole nk.etuajo-oikeutta suhmurointiin.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Olisikohan nyt todella niin ja totta että viimein on läpileikkaus koko kansasta,jota edustaa 200 kans.edust.- elämän eri lähtökohdista - ilman sitä kuuluisaa perittyä kultalusikkaa."

Pian ne eriytyvät kaikki omaan kuplaansa, sinne eduskuntaan, josta käsin ne kukin pelaa omaa poliittista peliään. Siitä huolimatta kansanedustajat muodostavat kaikki keskenään yhdessä Suomea hallitsevan eliitin. Siihen eliittiin kuuluvat niin persut, kommunistit, kuin kookaritkin ja Hjallis Harkimo.

Käyttäjän KirsiVisunen kuva
Kirsi Visunen

Sama kokemus kuin kirjoittajalla on miullakin.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Perussuomalaiset saivat monta uutta hakkaraista riveihinsä. Istuntokauden alettua alkaa hölmöily. Lehdistö saa monta uutta otsikkoa möläyttelevistä persuista. Halla-aho harjaa joukkoaan luultavasti heti, kun heinäkuussa ehtii itse eduskuntaan.

Käyttäjän JarmoHenttonen kuva
Jarmo Henttonen

No, eipä lopu sitten Niemeläiseltä kirjoitusaiheet, olisit tyytyväinen, mihin sinä ja täällä pyörivät persuvihaajat sitten pahaa oloanne purkaisitte jos persuja ei olisi.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Minä en persuista kirjoittele. Eivät ne niin suuresti minua kiinnosta.

Toki kommentoin näitä persujen kirjoituksia. Varsinkin tämän Mikko Kokon tämänkertaisen blogin kaltaiset, tunteisiin vetoamaan pyrkivät, kirjoitukset herättävät aina hilpeyttä.

Käyttäjän juholeppanen kuva
Juho Leppanen

Jos on olemassa jokin aito ihminen, onko jokin epäaito ihminen? Ja miksi ja millä perusteella. Miksi se että joku on opiskellut vaikkapa yliopistossa sosiologiaa tekisi hänestä vähemmän "aidon" ihmisen kuin muista. Onko tässä nyt sitten samaa ajattelua kuin Suomen kansalaisten jakaminen oikeisiin ja ei-oikeisiin suomalaisiin? Mitä vikaa siinä on, että joku on tofua syövä miesfemnisti (noin niin kuin esimerkiksi)?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Persujen mielestä luonnollisesti vain persut on aitoja ja muut on sekä epäaitoja että epäkelpoja.

Toimituksen poiminnat

Sivut