*

Mikko Kokko Mielipiteitä, fiiliksiä.

Kaikki blogit puheenaiheesta SDP

Mitä vahinkoa vasemmistopuolueet aiheuttavat politiikassa?

Perinteisten vasemmistopuolueiden kannatus (SDP+Vas+Vihr) on hieman yli 40 % Suomessa. Luku on todella korkea, ja se on kaiketi ollut korkeampikin itsenäisen Suomen historian aikana. Mutta entä, kun vasemmistopuolueita tarkastelee lähemmin, niin mitä vahinkoa ne oikeastaan saavat aikaan? Tähän kysymykseen on mielestäni tärkeää saada vastaus, koska vasemmistopolitiikalla on todella suuri rooli maassamme.

Suomen poliittinen ”kulttuuri” kaipaa täysremontin

# Suomen poliittinen tilanne on nyt vuodenvaihteessa kerta kaikkiaan erikoinen. Suomen hallitus ei vain natise liitoksissaan, vaan on istunut jo pitkään tyhjän päällä. Missään sivistyneessä demokratiassa ei voisi kuvitella tilannetta, jossa kannatuksensa kokonaan menettänyt ryhmittymä saattaa säilyttää viisi ministerinpaikkaa ja ryhtyä sitten hätäpäissään muodostamaan puoluetta hallituskipeiden ministeriensä ympärille.

SDP:n käsitys ALKO-monopolista ennen EU:ta!

SDP:n vuoden 1990 puoluekokouksen pöytäkirja löysi minut, kuten niin monet muutkin mielenkiintoiset kirjat sitä ennen. Kirja on suurta hupia ja samalla antaa useita uusia näkökantoja ja viitteitä EU-neuvotteluiden tiimoilta. SDP:n yleisen käsityksen mukaan EY oli suositeltava asia, mutta palataan siihen tuonnempana.

 

Nyt alkoholiuudistuksen lähtölaskennassa on hienoa päästä kurkistamaan vuoden 1990 ajatuksiin tulevaisuuden alkoholipolitiikasta. SDP:n puoluekokouksessa tehtiin useita aloitteita (nr. 137, 138 ja 139) alkoholipolitiikan tiimoilta.

 

Lohjan demareilla on uusi puheenjohtaja

Olin ilmoittanut olevani halukas Lohjan demareiden puheejohtajaksi. Meillä oli vaalit. Sain 6 ääntä. Kiitos paljon teille tuesta! Uusi puheenjohtaja on Pekka Räsänen. Hyvä! 

Olen iloinen, että me äänestimme kuten demokraattisessa puolueessa kuuluu. Ilmapiiri oli avoin ja rento.

Ahonpään ja Karisjärven työväenyhdistyksen edustaja kunnallisjärjestön hallituksessa on Nina Virtanen. Päätimme asiasta aiemmin yhdistyksen syyskokouksessa. 

Rohkeampaa maahanmuuttopolitiikkaa SDP!

Eilen Helsingin kaupunginvaltuustossa hyväksyttiin aloite paperittomien terveydenhuollon laajentamisesta. Äänestin aloitteen puolesta kaupunginhallituksessa ja valtuustossa. Osa SDP:n ryhmästä päätyi ihan perustellusti siihen ratkaisuun, että aloite palautetaan valmisteluun odottamaan laajaa asiantuntijaraporttia, joka valmistuu joulukuussa. Osa kannatti päätöksenteon loppuun viemistä saman tien.

 

Lohjan demareille uusi puheenjohtaja

Lohjalla demareiden puheenjohtaja vaihtuu. Nykyinen puheenjohtaja Leo Rintanen luopuu tehtävästä. Uusi puheenjohtaja valitaan ensi sunnuntaina.

Mitä SDP:lle tapahtui?

 

Poikasena luin Väinö Tannerista, joka sisällissotavuotena nousi SDP:n puheenjohtajaksi. Kahdeksan vuoden kuluttua hirvittävästä veljessodasta hän oli pääministeri. Reissu-Lasse Relanderin sairastellessa Tanner otti presidentin tehtävät. Hän otti virkatyönään vastaan myös armeijan ja suojeluskuntien lippupäivän paraatin keväällä 1927.

Uusien vaalien sijaan Merkelin vähemmistöhallitus

Saksassa hallitusneuvotteluiden päättyminen ns. Jamaika-koalition kariutumiseen antaa aihetta huoleen koko Euroopassa. Liberaalien FDP sanoi neuvotteluissa ei Merkelin kristillisdemokraateille, sosialidemokraatit ovat kieltäytyneet hallitusyhteistyö, Vihreät eivät yksin riitä Merkelille enemmistöhallituksen muodostamiseksi, Vasemmistolainen Linke ja oikeistolainen AfD taas eivät ole millään tavalla vaihtoehtoja. Tilanne on enemmän kuin kriittinen neljättä liittokanslerikautta tavoittelevalle Angela Merkelille.

Suomalaisen duunarin kuolema

Lakialoite ulkomaalaisen työvoiman tarveharkinnan poistamisesta on nyt kaikkien huulilla. Siis sanomalla kaikkien tarkoitan joko poliitikkoja, elinkeinoelämää tai ay-toimijoita. Väitän, että valtaosa niistä ihmisistä, joita aloite oikeasti tulee koskemaan, eivät ymmärrä mistä on kyse.

Ulkomaalaisen työvoiman vapauttaminen EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tuleville työntekijöille on suurin yksittäinen työmarkkinoitamme muokkaava asia vuosikymmeniin. 

Uudenmaan maakuntavaltuustosta

Torstaina ja perjantaina Hyvinkäällä kokoontuneen Uudenmaan maakuntavaltuuston jälkipuinnissa helsinkiläinen vihreä onnistui ajattelemattomuuttaan tai erikoisella huumorillaan nostamaan itsensä kansakunnan huulille.

Itse edustin puoluettani ja Siuntion kuntaa samaisessa kokouksessa, mutta eri työryhmässä, kuin kohua aiheuttanut Diarra.

Toimituksen poiminnat

Sivut

Julkaise syötteitä